ARKIAKTIIVI­­SUUTTA EI VOI OHITTAA KUKAAN

Tutkimukset ovat osoittaneet, että silloin kun päivittäinen aktiivisuustaso on alhaista (<4000 askelta/päivä) ja valtaosa päivästä (n. 13–14 h) vietetään istuen, niin tätä liikuntasuorituksen jälkeistä parantunutta kykyä käsitellä ravintoaineita EI havaita (3,4). Tämä johtuu ilmiöstä nimeltä ”liikuntaresistenssi”; joka kuvaa liikkumattomuuden aiheuttamaa tilaa, jossa keho on – nimensä mukaisesti – resistentti liikunnan aineenvaihdunnallisille hyödyille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos valtaosa päivästäsi koostuu paikallaanolosta, niin et tällöin saa liikuntasuoritteistasi täysiä terveyshyötyjä.

Nämä vaikutukset näyttävät heijastuvan myös pidemmällä aikavälillä, sillä pitkittyneen paikallaolon vaikutukset näkyvät suurempana sairaalloisuutena, sekä kuolleisuutena; myös aktiivisesti liikuntaa harrastavien keskuudessa (5). Tuoreessa valtavan mittakaavan tutkimuksessa osoitettiinkin, että päivittäisen istuminen kasvaessa kahdeksasta tunnista kymmeneen tuntiin, kuolleisuus kasvaa merkittävästi – henkilöiden kehonkoostumuksesta huolimatta (6). Tuloksissa erityisen huomionarvoista oli se, että saman suuntainen trendi havaittiin myös henkilöillä, jotka harrastivat n. neljä tuntia rasittavaa liikuntaa viikoittain – kuvaten melko hyvin tyypillistä kuntosaliharjoittelijaa. Eli toisin sanoen, myös säännöllisesti liikuntaa harrastavat henkilöt näyttävät olevan alttiita liikkumattomuuden terveyshaitoille.

Tähän mennessä olen toivottavasti osoittanut, että jos liikunnan päällimmäisenä tarkoituksena on edistää terveyttä sekä pitkäikäsyyttä, niin kuntosaliharjoittelu tai lenkkeily 3–5 kertaa viikossa ei vielä yksinään takaa sitä – säännöllisen liikuntaharrastuksen lisäksi tulisi myös huolehtia riittävästä arkiaktiivisuudesta. Tämä on tärkeää, sillä aikaisemmin mainittu liikuntaresistenssi näyttäisi ilmenevän alhaisen aktiivisuustason omaavilla henkilöillä, joilla kertyy n. <5000 askelta päivässä, mutta ei henkilöillä, joilla askeleita kertyy n. >8000/päivä (7,8). Samansuuntaisia tuloksia on löydetty myös kuolleisuuden osalta, joka näyttää laskevan merkittävästi askelmäärän noustessa 2500 > 4500; jatkaen laskuaan n. 7500 askeleeseen asti (9).

Näiden asioiden valossa on todennäköisesti järkevää ajatella liikunta ja yleinen aktiivisuus erillisinä asioina: voit harrastaa säännöllisesti liikuntaa, mutta silti olla epäaktiivinen. Harrastamalla liikuntaa edistät terveyttäsi merkittävästi, mutta olemalla epäaktiviinen samalla myös heikennät sitä. Tämä on asia, joka kaikkien terveyssyistä liikkuvien tulisi ottaa huomioon; saatat nähdä suuren vaivan siinä, että raahaat itsesi lenkkipolulle viisi kertaa viikossa, mutta et tästä huolimatta koe merkittävää parannusta veriarvoissasi tai terveydessäsi. Melko turhauttavaa – kukapa nyt haluaisi tehdä töitä ilman palkkaa.